Iski nyt pahemman kerran. Viimeks oon sairastanu sitte partiarallaa vuos sitten sri lankalla.
Kunnolla. Tää nyt tuntuu olevan tällänen perus räkää valuu nenästä vesiputouksena ja ei näy kuumetta. Sunnuntaina alko mutta emmä oo kerenny olla kipeenä ollu muutaki tekemistä.
Lankalla oli sentää semmone taju lähtee kuume. Niinku siis nyt haluisin just olla sikakipee. Nojoo..
Sri lanka kutsui meitä viime vuoden joulukuussa 9pv lähettiin minä, ukko ja lapsukainen sekä
monta ystävää. Kuukauden verran saatiin nauttia totaalisen erilaisesta maasta. Minä kun en ole ennen sitä ollut kuin virossa ja kreikanmerellä. No kuitenkin mun piti siis kertoa semmonen pikku tarina mitä siellä tapahtui. Oltiin lomailtu ehkä viikon verran kun oleskelin siinä rantabaarilla ja kattelin kun rannalle saapui jostain koira. Se meni siihen veden äärelle istumaan ja kattelemaan kaukaisuuteen.
Se oli niin hiton heikossa hapessa. Melkeen nälkään kuollu, turkki niin kämäsessä kunnossa ja korvasta puuttu pala jnejne. Siellähän nyt kulkukoiria riittää siis mutta ei niistä kukaan kuitenkaan ollu tossa kunnossa. Mä lähin samantien äiti teresana viemään sille raikasta vettä kookoksen kuoressa ja samaan aikaan toisesta suunnasta kävelee nainen jolla on sille keksejä kädessä. Selvis että nainen on miehensä kanssa saksasta ja lomaillut useaan otteeseen hikkaduwassa ja pelastanut ennenkin koiria. Hän tunsi vähän pidemmällä sijaitsevan eläinklinikkaa pitävän naisen ja suositteli mua viemään koiraa sinne (olin siis jo ilmoittanut pelastavani koiran) ja siinä sitten etsin koiralle narun ja lähin viemään sitä mukanani. Nainen tunsi jonkun tuktuk kuskin joka lähtisi kuskaamaan meitä edullisesti sairaalalle. Sinne siis.
Kaikki kävi siinä tohinassa aika äkkiä ja yhtäkkiä me oltiin jo perillä ja koiraa oltiin nukuttamassa. Kyselin että paljon kaikki tulee maksamaan mutta siellä oli systeeminä se että laitetaan omantunnon mukaan purkkiin rahaa. Selvä! Ja mähän laitoin. Paljon. Koira sai hoitoa turkilleen, tehtiin sille myös kastraatio mikä kyllä vähän aluksi tuntui pahalta että mitä me ketään ollaan päättämään kenenkään elävän.....no siellä ei haluta yhtään lisää kulkukoiria. Koiran sai ottaa melkeen heti mukaan ja parin viikon kuluttua piti palata toista lääkeannosta varten. Hetkinen siis eikö se jääkkään tänne mietiskelin kun kannoin sitä takaisin tuktukkiin tokkuraisena. Ei koska se ei ollut niin sairas (enää) ja siellä ei ollut tilaa. Mulle se kelpas kyllä. Otin raasun asumaan meidän yläkertaan ja sanoin aluksi majatalon väelle että koira nukkuu tietenkin siinä terassin ovien ulkopuolella. Juu no sisällä siis mutta ei toista viitsiny siihenkään jättää. Siitä se sitten alkoi meidän reissu lomakoiran kera. Sai meiltä nimenkin Bongo. Teetettiin vielä puusepältä puinen nimiriipus kaulaan jossa luki toisella puolella Bongo ja toisella take care of me. Sekin tietenkin siinä ajan saatossa hävis. Perkele.
Ostin koiralle ruokaa, pesin sitä, annoin lääkettä ja muutenkin hoivasin. Se niin muistutti mua meidän toisesta omasta joka oli silläaikaa kotosalla hyvässä hoidossa. Tuo ketä tossa kuvassa rennosti lepäilee. Diva.
Jouluaattona kun mentiin viemään kavereiden talolle Bongoa vähäksi aikaa kun piti ettiä jotain kivaa mekkoa juhliin niin laitettiin se siihen pihalle kiinni oottamaan kun ei meillä kauaa menisi. Sitten oltiin syömässä kun yks kaveri käveli ohi ja kertoi että koira olikin päästetty irti. (oli ollu vähän epäselvyyksiä ja koira ei ollutkaan saanut olla siellä jnejne.)Mä sain kauheen raivarin lähin samantien sinne talolle räyhäämään että missä se koira on ja itkin hysteerisesti että nyt on kaikki pilalla koira karannu ja hoito meni perseelleen ja on varmaan jääny jo bussinki alle ja mitä lie. (Oltiin siis vaihdettu majapaikkaa halvempaan minne ei viitsitty sitä ensin ottaa niin siksi vietiin kavereille.) Kuitenkin kun juoksin ekana vanhalle majatalolle rappuset ylös ja huusin Bongo Bongo niin siellä se kultapieni tuli mua vastaan. Oli menny oottamaan meitä sinne ovelle. Iik mä itkin ja nauroin kun näin sen siellä. No siitä päivästä lähtien se oli meidän mukana uudessakin guest housessa. Me kolme nukuttiin samassa sängyssä ja bongo vuoroin jommankumman matkalaukussa.
Sitten kun bongo vielä kerran käytettiin lääkärissä sen sai päästää vapaaksi koska nyt se oli terve. Eihän se mihinkään lähteny seuras meitä kaikkialle ilman hihnaa ja tuli mukaan uimaan ja syömään. Kaikki paikallisetkin ties että se on mun koira hah. Aamulla heräsin ja menin viereiseen kaffelaan sumpille niin joko se bongo tuli mukana.
Saksalaisella oli joku tuttu ketä asui enemmän viidakossa päin joka suostuisi ottamaan bongon kotiinsa ettei se jäisi rannalle ruikuttamaan kun meillä läheni kotiinlähtö. Surullista.
Käytiin sitten vikana päivänä se sinne viemässä. Olisin halunnut bongon suomeen. Monta kertaa selvittelin sitä. En ehkä tarpeeksi koska olisihan se ollut mahdollista. Ehkä kuitenkin vähän muiden puheiden perusteella yllyin ajattelemaan myös ettei se tule onnistumaan on kallista jnejnejnejne... No olishan se joo ollu. Mutta siitä tuli perheenjäsen ja raastoi sydäntä jättää sitä sinne.
Ekoina päivinä se oli karannut viidakkokodista takaisin rannalle ettimään meitä. Mies työskenteli siellä rantabaarissa ja oli nähnyt bongon vaeltelevan siellä. Oli se karannut muutamiakin kertoja ja ilmeisesti sitten sai rannalle jäädä.
Meidän ekassa majatalossa asui rantakoirana Chinko niminen typykkä. Oli mennyt sinne aikoinaan pentuna tsunamin jälkeen ja jäänyt sinne. Se oli aikamoinen pomo mutta suostui ottamaan laumaansa myös bongon.
Kaverit tulivat vasta kesällä pois lankalta ja kertoivat että bongo viihtyy hyvin rannalla ja ilmeisesti asuu siellä.
Toivottavasti päästään vielä käymään hikkiksessä ja nähdään bongo. Oli ihana nähdä ja tuntea kun joku elävä olento sai uuden alun ja elämänilon takaisin. Nyt joutuu mennä pyyhkimään nenää taas (flunssan takia) ja peppua. Ei onneks omaa vaan ton kakskuukautisen.Kivaa vapaapäivää kaikille.
